perjantai 13. syyskuuta 2013

Muutos...



Muutos on ihan hyvä asia... Joskus. Toisaalta muutos ei ole yhtään hyvä asia. Se on hyvä asia kun muuttuu hyvällä tavalla. Elämähän olisi myös ihan tylsää, jos mitään muutosta ei kävisi koskaan. Se on siis myös tärkeää. Ihmiset muuttuu ja maailma muutuu. Mutta miksi siis muutos ei olisi hyvä asia?

Se ei ole hyvä, jos muuttuu huonompaan suuntaan. Ihmiset mieleltään alas.Maailma alas myös sen mukana. Kamalintä on se kun ihminen muuttuu huonoon suuntaan... Masentuu... Muuttuu siitä ihanasta iloisesta ihmisestä sellaiseksi, joka on koko ajan maassa, eikä mikään kiinnosta. Eristäytyy, syrjäytyy, masentuu. 
Toinen on se kun porukat muuttuu. Ryhmät erkanevat, ryhmien ihmiset muuttuvat ja vaihtuvat. Vanhoja lähtee, uusia tulee. Ryhmän jako muuttuu yhdest isosta porukasta moneksi pieneksi. Loppujen lopuksi on vain enää monta pientä, eikä siitä isosta porukasta oikeastaan kukaan ole enää väleissä toistensa kanssa.

Omassa elämässäni näin on käynyt... Tajusin sen vasta kun minulle ennen hyvin tärkeä ihminen sanoi sen ääneen...periaatteessa. Hän puhui lempi paikastani, toisesta (tai no kolmannesta) kodistani. Siellä tapahtuu tätä. Ihmiset puhuvat pahaa toisistaan ja ollaan kuin mitään ei olisi sanonut. Se on kamalaa... Missä on hengellisyys? Missä on toistensa rakastaminen? Missä ilo?
Kuvittele itse tilanne, että tulet sisään paikkaan, jossa on kaikki kaverisi. Kukaan ei moikkaa sinule tai hymyile, ellet itse mene. Sellaselta välillä tuntuu. Kaikki eivät ole sellaisia aina, mutta on päiviä kun hyvin moni on allapäin ja tuntuu ulkopuoliselta. Niinkuin en kuuluisi mihinkään ryhmään, mutta silti kaikkiin.

Tarkoitukseni ei ole saarnata mitä tehdä ja mitä ei.. syksy on masennuksen aikaa... Enkä ole mikään ihme joka parantaa masennuksen tällä tekstillä. Paitsi sen verran voin sanoa, että yrittäkää edes. Jos masentaa olkaa vahvoja, sillä se tarttuu. Taistelkaa sitä vastaan. pitäkää kiinni ystävistä. Älkääkä jääkö yksin kotiin..

Alussa oleva biisi on sellanen joka saa mun mielialani ylös :)

Ja tälläisiä kuvia löytyy instassa ;)

nimimerkillä: sofyoona
Ps. Sain uuden kännykän viimein :)

Kiitos & kumarrus! Sofy <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti