torstai 3. syyskuuta 2015

Sitruuna-mustikka juustokakku

Tein tässä mustikan poimimisien jälkeen juustokakun ensimmäistä kertaa ja se onnistui yllättävän hyvin. vielä pitää tehdä muutoksia sokerin määrässä, mutta tässä ohje jota käytin ensimmäisessä ja josta sain kehuja heti. Ehkä en vaan itse tykkää aivan niin makeasta.


Hyydykejuustokakussa käytetään siis irtopohjavuokaa. Pohjaan pistetään leivinpaperi, jotta kakku ei jää kiinni vuokaan ja on helppo myös siirtää tarjoilualustalle.

Pohjaan tarvitaan:
11 Digestive-keksiä
80g voita

Täytteeseen tarvitaan:
5 liivatelehteä
3dl kuohukermaa
2 kananmunan valkuaista
150g sitruunatuorejuustoa
100g maustamatonta tuorejuustoa
1,5dl sokeria
3tl vaniljasokeria
2rkl vettä
3dl mustikoita
(Jos käytät pakastemustikoita sulata hieman ennen kakkuun lisäämistä)

Kiilteeseen tarvitaan:
4 liivatelehteä
3dl mehua
(Mikäli keität mustikoista mehun älä unohda sokeria maun mukaan!)

Pohja:
Murskaa keksit pussissa kaulimella tai jos ei löydy kaulinta, niin pullolla ja käsinkin onnistuu. Keksistä on tarkoitus saada pientä murua, mutta muutama isompi palanen ei haittaa seassa. Kun keksit on murskattu kaada ne astiaan. Sulata voi ja kaada se keksimurun sekaan. Sekoita hyvin.
Valmis keksimurska-voisekoitus
Painele keksi-voiseos tasaiseksi vuoan pohjalle. Voit myös halutessasi painella keksin niin että se nousee myös hieman reunaa pitkin ylös. (Tämä helpottaa kakun koossa pysymistä, leikkaamista ja lautaselle nostamista)


Täyte:
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. (Mielellään laakea astia, äläkä laita liivatteita yhtenä pinona, vaan yksi kerrallaan veteen. Näin vesi pääsee kerrosten väliin parhaiten.) Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi kulhossa. Vaahdota kerma omassa kulhossa. Yhdistää sitten valkuaisvaahto ja kermavaahto. Lisää sokeri ja vaniljasokeri tuorejuuston sekaan. (Suosittelen lisäämään sokerin aina välillä maun tarkistamalla, ettei tule liian makeaa, niin kuin minulla kävi.) Kiehauta vesi ja purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ennen veteen sekoittamista. Sekoita liivatelehdet veden kanssa. Kaada liivatevesi tuorejuustoseoksen joukkoon huolellisesti. (Seokseen ei saa jäädä liivate paakkuja.) Yhdistä sitten liivate-tuorejuusto seos kerma-valkuaisvaahtoseoksen kanssa. Sekoita sekaan myös mustikat. Kaada lopuksi seos vuokaan keksipohjan päälle. Tasoita pinta heiluttaen vuokaa hieman tason päällä ja laita jääkaappiin hyytymään vähintään 4h. (Mikäli pistät kiilteen anna hyytyä vähintään puoli tuntia ennen kiilteen laittoa.)


Kiille:
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. kiehauta 1/2dl mehusta ja sekoita liivatelehdet siihen hyvin. Sekoita sitten liivatelehti-mehuseos lopun mehun kanssa. Anna mehuseoksen jäähtyä hetki, sillä kiillemehu ei saa olla liian kuumaa laitettaessa. Kun kiillemehu ei ole enää kuumaa voit kaataa mehun kakun päälle hiljaa. (Tässä kohdassa ei ole kiire vaan kaada rauhallisesti kiille kakun päälle.) Laita kakku takaisin jääkaappiin. Kiilteen täytyy hyytyä vähintään 2h, joten ota tämä huomioon kakun hyytymisessä kokonaisuudessaan.


VINKKI! Kakku kannattaa irroittaa vuoasta siten, että ennen irroittamista pyöräytät veitsellä tai muulla litteällä kakkua jo hieman irti vuoasta, Näin kakku ei halkea kun avaat vuoan. 


Makoisia hetkiä!

Sofy <3

maanantai 24. elokuuta 2015

Kesää

Nyt jatkan aiheella mitä olen tehnyt lomallani/työttömydelläni.
Olen nyt siis toivottavasti en liian pitkällä lomalla jota kutsun oikeastaan työttömyydeksi. tänä aikana olen yrittänyt päästä autokoulun ensimmäisestä vaiheesta läpi mutta torstaina olisi inssin uusinta. lisäksi olen tehnyt muuttoa sekä viettänyt aikaa ihmisten kanssa. sen ajattelin ilmaista kuvin mitä olen tehnyt....

Kävin kissakahvilassa viimeinkin. (kuvassa Lumi)
Suosittelen teitäkin käymään siellä mikäli ette ole vielä käyneet. Ihania kissoja, ihanaa ruokaa ihana palvelu! Ainoa miinus on se kun siellä on joskus todella paljon ihmisiä eikä pääse siitä syystä kissoja silittelemään :(

Hengailin kavereiden kanssa.
Kaverini on siis linja-auton kuljettaja ja aina välillä käyn viihdyttämässä häntä kesken työpäivän ja mussuttamassa jotain ruokaa. En tiedä miksi mutta en ole ikinä ollut hänen kyydissä bussissa ilman ruokaa tai karkkia ;D

Kävin Ähtärin eläinpuistossa katsomassa
esimerkiksi tätä pikkupandaa. :3
Tässä kyseisessä reissussa kävin Jarnon ja hänen kaveripariskunnan ja pikkuisen kanssa.

Päädyin myös samalla reissulla helvettiin.

Arboretumilla kannattaa käydä etenkin kesällä.

Kävin myös äitini ja tätini kanssa
metsämustikassa

Grillasin ystävieni kanssa ( siis nuiden ankkojen/sorsien)
 Nea omistaa jonkun tuollaisen grillin ja menimme eedenin rantaan sitten grillailemaan ja silloin satoi vettä mutta hei. "Aina on hyvä sää grillata"

Ja viime lauantaina kävin pensasmustiokassa
äitini ja enoni kanssa :)

Ellä sellainen kesä. Nyt tulee kyllä paljon luettavaa teille kun kerron vielä juustokakun leivonnastani ;) mutta se eri postaukseen.

Kiitos & kumarrus! Sofy <3

Valmistumisen jälkeisiä fiiliksiä

Hei taas kaikki!
Nyt on taas kauheesti tullu asiaa viime aikoina ja yritän vähän supistaa. Teen ehkä kahdessa osassa. Valmistuin siis tuossa toukokuussa lähihoitajaksi lasten- ja nuorten koulutusohjelmasta. Sen jälkeen pääsinkin heti kesätöihin Nokian kaupungille. On muuten aivan ihana paikka tuo Puropuiston päiväkoti! Kaipaan takaisin! No siinä töiden lomassa etin myös samalla itselleni uutta kämppää. Oon siis tähän asti asunu äitilläni, mutta 1.7 pääsinkin sitten jo muuttamaan vuokralle Raholaan. Siitä en näytäkkään vielä kuvia sillä ei oo vielä muutto täysin valmis, eikä tupareita oo pidetty. Mutta ihan mukavaa on :)

Noh sitruunaahan kasvatan tällä hetkellä. Oikeestaan kahtakin ja siihen ihana asia on se että mulla on ikkuna siihen suuntaan että päivällä paistaa aurinko suoraan ikkunasta ja että mulla on ikkunalauta! <3 Tässä vähän kuvia mitä niille kahelle kuuluu


hän on saanut lisää lehtiä



myös hän on saanut lisää iisoja lehtiä

Sitruunaiseni voivat siis hyvin. voin päivittää vielä mun projektistaki sit kun saan nuo oikeisiin ruukkuihin. (joka tapahtuu siis luultavasti/toivottavasti tänään)

Toinen isompi uutinen on se, että rakas rakas kissamme iskällä kuoli juuri ennen valmistumistani :( Leenu leijailee siis Miirun kanssa nyt taivaissa. Tästä johtuen isälleni adoptoitiin uusi kissa. Meillähän on valmiiksi jo essi, mutta nyt meillä on myös ihana suoloinen MIKKE! 



Pikkuinen tuli ennen juhannusta ja nyt viime viikonloppuna
 oli jo kasvanut teiniksi!

Mikke on kissanpennun ja poikakissan
luonteen osasyystä aivan "sekaisin"

Mutta tätä pikkuista poikaa ei päästetäkkään vapaaksi
niin kuin tytöt on ennen päästetty. 

Enenpää en aidakkaan tähän postaukseen pistää. Siinä on suurimmat ilmoitukset.

Kiitos & kumarrus! Sofy <3

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Uusi alku

6 vuotta ala-astetta.
3 vuotta yläastetta.
Yhteensä siis 9 vuotta peruskoulua.
Siihen vielä lisäksi 3 vuotta ammattikoulua.
 Tästä siis tulee minun laskupäälläni 12 vuotta koulussa istumista.
Ja nyt. Yhtäkkiä se on ohi. Hassua. Tämä tarkoittaa siis sitä, että minun on päivitettävä joka paikkaan tietoni.

Lähihoitaja.
Outoa. Kun olin vielä opiskelija, saatoin sanoa itseäni lähihoitajaksi luonnostaan. Nyt kun pitäisi oikeasti kutsua itseään lähihoitajaksi, suusta tuleekin lähihoitajaopiskelija. WOU! Tässä on tottumista. 

29.5.2015 sain käteeni kukan ja todistuksen sekä päähäni sain painaa hienon lähihoitajan ammattilakin. Olen ylpeä. Juhlat pidettiin sitten samana päivänä ja sinne tuli minulle läheisiä ihmisiä mukaan. Oli mukavaa.


No jos tässä kertoisi sitten hieman menneestä 3 vuodesta.
Pääsykoekutsu oli hyvin jännittävä asia. Meitä oli monta kaverusta/ystävystä hakemassa lähihoitajaksi. Noh, siinä sitten googlailtiin, mitä kaikkea siinä voi tulla. Ei kyllä vastannut odotuksiani, mutta hyvällä tavalla. Ei jäänyt vaivaamaan. Noh kesällä koin sitten sen ilon, kun ystäväni Nina kertoi minulle, että olimme päässeet samaan kouluun. Voi sitä iloa.

Koulut kun lähti käyntiin, kokoonnuimme ensimmäisenä päivänä Sairaalankadun toimipisteen auditoriossa. Silloisessa tampereen ammattiopistossa (TAO). Auditoriossa saimme selville luokkamme ja ohjaajamme. Satuinkin sitten pääsemään Ninan kanssa myös samalle luokalle. Aika pian tulikin pettymys kouluun. NIIN PALJON TEORIAA! Luulin hieman väärin, että tekisimme enemmän. Noh, ainakin satuin sitten saamaan ihanan 5 hengen kaveriporukan. Mukavia ihmisiä. Nina, Sanni, Emilia ja Teija. Toivon, että pidämme vielä yhteyttä. Se mikä meissä on jännää, on se, että olemme kaikki aika erilaisia ihmisiä. En ihan ymmärrä miten päädyimme yhteen.


Ensimmäinen vuosi meni siis siinä. Noh. Toinen vuosi oli ehkä minulle vaikein. Silloin oli lähinnä aiheina sellaiset jotka minua ei kiinnostanut. HOHU ja KUTU. Vanhuksia. Koulu muuttui TREDUksi.  Ei ollut minun juttu. Niistä sitten selvittiin niin ja näin. Läpi kuitenkin meni. Parhaat muistot toisesta vuodesta on hoitotunnit ja ne hoitajan vaatteet. Myös jäännitys siitä, mihin koulutusohjelmaan pääsemme.


Kolmas vuosi olikin sitten koulutusohjelma opintoja. Sain ohjelmakeseni lasten ja nuorten koulutusohjelma. Unelmani! Syy mitä varten hain kouluun. Sinällään yllätyksenä tuli sitten se, että meidän piti mennä pyynikille. Mutta sentään sain luokalleni Emilian ja samaan kouluun Teijan. Luokkani oli mukava ja tutustuin jälleen uusiin ihmisiin. Viimeisestä vuodesta pidin erityisen paljon sillä oli monta työssäoppia. Mutta nyt se on ohi!

Raskas ja rakas kolme vuotta. Takana. Viimein.


Kiitos & Kumarrus! Lähihoitaja Sofy <3 

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Jatkuu

Tätä vuotta eli 2015.

Toinen työssäoppi, oppari, autokoulu ja muuta.

Toinen työssäoppi.
On siis menossa muuten nyt mut nyt on hiihtoloma. Se on aivan ihana paikka <3 pitäis vaa hetken päästä alkaa näyttö enkä oo ihan varma vielä et pääsenkö siihen ees vielä. No toivotaan...

Oppari.
Tein opinnäytetyöni aiheesta "Rytmiikka varhaiskasvatuksen arjessa". Se meni hyvin ja oon tyytyväinen ja sain iha hvät arvostelut. :) Tykkään. :) Kova työ mutta takana on.

Autokoulu
Aloin siis viimein käymään autokoulussa ja viime viikolla olin ekaa kertaa ratissa. JÄÄTÄVÄN VAIKEETA. Mut kivaa. :) viimeks ajoin jo motarilla. :D Nyt vaa lisää harjoiteluu. En osaa käyttää kytkintä enkä osaa ajaa kaistallani. Ajan aikalailla melkein ojassa. :D Noh kattoo mitä tapahtuu.

Muuta.
Nyt on siis tosiaan hiihtoloma ja mulle kuuluu ihan hyvää. Huomenna alkaa varhaisnuorten leiri. Lumi ei ota sulaakseen mikä ärsyttää ku en tykkää lumesta... Jos haluutte tietää jotain ihmeempää nii pistäkää kommentii. Kirjoittaisin tänne varmaan enemmän jos ois jotain mistä kirjoittaa :D Ideoita otetaan vastaan. Mutta en kirjoita mielipidettäni homoavioliitosta. Otan myös vastaan kysymyksiä. Jos jollain on kysyttävää niin vastaan mielelläni täälläkin. Jos saan paljon kysymyksiä, niin teen postauksen, mutta en usko et tulee niin paljoo. :D

Kiitos & kumarrus! Sofy <3

KOHTA ON JO KEVÄT!

No heipä hei taas.
Siitä on tosiaan jo puoli vuotta, kun oon viimeks kirjoitellut tänne osastolle. Laskeskelin tässä siis äskettäin. Noh käydääs läpi mitä mulle on tällä välin taphtunut... okei teen kaukasemmasta asiasta ensin ja sitten vähän lähempää.

Aloitetaan sellaisesta kun koulu. Viihdyn ihan semisti koulussa. Mulla on ihan mukava luokka, ei oo mitään suuremoia draamoja. Noh joo no mun luokalla on vaan yks poika ja loput tyttöjä, että kyllä sitä draamaa riittää. Aletaan varmaan vaan oleen jo niin aikuisia me nuorimmatkin, ettei enää jaksais. No mulla oli tossa syksyllä synttärit. täytin siis 18. Olen jo aikuinen nainen siis. Ja si meillä on sellane elokuva projekti yhen yläaste luokan kaa (emäkosken koulun viestintä luokka). Olin traconissa töissä. Oon saanu äitiltä sen ja iskän vihki ja kihlasormuksen. Oli työssäoppi jossa tein opinnäytetyön toiminnallisen osan ja josta sain elämäni ensimmäisen hylätyn harjoittelusta. Käväsin lontoossa. Lopulta vuosi vaihtu. Tässä on jo niin paljon tekstiä, että jatkan seuraavassa postauksessa. Nyt lyhyesti kaikista

Synttärit.
Menin siis ihanien ystävieni ja sen semmoisten kanssa aivan aluksi Bella Romaan syömään. Sen jälkeen yksi seurueen henkilö vaihtui ja menimme rodeoon. Eka kerta vielä ku join niin paljon. Oli ihan hauskaa :D. Noh siinä meni synttäri juhlat. En haluu kirjoittaa tarkempaa tietoo. Kuvia löytyy instasta. Mutta oli mahtavaa!! KIITOS! <3


Elokuva projekti.
Tehdään siis elokuvaa vielä mua nuorempien ja mun parin kaverin kanssa leffaa. Tuli meijän seurakunnan työntekijöltä kysymystä haluttasko olla mukana sellases ja tietysti. Elokuva projektia vetää Tampereella sijaitsevasta elokuvakeskus Niagarasta pari ihmistä. nyt ollaan jo niin pitkällä et editoidaan. Se on hauskaa :)

Tracon.
Olin traconissa töissä. Oli muuten ohan kivaa mutta ehkä vähän tylsää siinä pisteellä jossa olin. Tai ku oon hieman adhd ja olisin halunnu koko ajan tehä jotain mut si oon myös jäätävän ujo enkä olis halunnu mennä yksin siellä jakamassa flyereita. Muuten semi jees.

Sormus.
Aivan ihana sormus jota oon odottanu jo muutaman vuoden, mutta sanoin äitille et haluun sen vasta si ku oon 18. Nyt se on mulla ja aina sormessa. En osaa enää elää ilman sitä. Sormukset siis yhdistettiin ja pienennettiin mulle sopivaks <3. kallista mutta kannatti :3.

Sormuksein
Työssäoppi.
Olin siis työssäopissa, jonka kesto oli 5ov. (n.5 viikkoo). No olin sitten yhen viikon kipee ja toisen viikon oli mun ohjaaja kipee ja kävi hassusti, enkä oppinu tarpeeks ja kaikkee ja sain hylätyn. Ei siitä muuta. Muuten tykkäsin kyllä. JA loppujen lopuks sain kyl suoritettu merkinnän, mutta enpä kerro sen enempää. Läpi se on kuitenki.

Lontoo.
Kesken työssäopin kävin myös lontoossa. Olis varmaan ollu kivempaa jos olis ollu enemmän aikaa ja sen semmoista. Kävin siellä rakkaani kanssa ja oon niin kiitollinen että hän kesti mua. (Oli väliin aika valittamista. ja olin myös vähän kipee. Enkä uskaltanu puhuu kauheesti enkkuu.) Mentiin sinne sellase jonku finalfantasy pelin fani tapahtumaan. Noh ihan kivaa oli lopulta. Myöhemmin oon ajatellu asioita ja ei se ny niiiiin kauheeta olis mennä sinne uudestaan. ;)

Nättiä eikö?

On meinaan pitkä mies tämä.

Ja uusi vuosi.
Vietimpä sen mun ihanien ystävien kanssa pitäen hauskaa ja ampuen raketteja. Ihan kivaa vaikka mulle tapahtu juttui ja ku vuosi vaihtu itkin. Muistelen silti ihan hyvällä sitä :)

PS. Jos haluutte nähä lisää kuvia niin käykää mun instas 
https://instagram.com/sofyoona

Elikkä siis

Kiitos & kumarrus! Sofy <3


maanantai 18. elokuuta 2014

Moi

Mitä kuuluu?

Nii sitä mulla vaan oli että tuos meni loma. Mua on painostettu kirjottaan vähän siitä tänne joten kaippa mä ny äkkii taiteilen jotain tänne. Kuvii ei nyt tuu et sorge.

vaikee muistaa mitä kaikkee tuos lomalla tapahtu mut päähommelit mitä kerron ois täs:
Kesätyöt
Ripari
Koulun alku

Kesätyöt:
Olin viis kuukauden töissä vihnuskodissa, eli nokian vanhainkodissa. Oli vähän ennakkoluloja mut se oli kyll ihan mukava paikka  :) Ei sillee mitään valittamista ainakaan hoidollisuuden puolesta. se taas jos on valittamista ei johdu hoitajista, he tekee/me tehään kaiken mahdollisen jotta ne vanhukset vois hyvin. Noh ei siitä sen enempää. tosiaa se meni ja oli mun viimeisten päivien aika ennen kahen päivän lomaa. "ET SÄÄ KYLLÄ VOI JATKAA TÖITÄ TOSSA KUNNOSSA!!" "LÄHETÄÄN ENSIAPUUN!"
Joo tosi kiva... työkyvyttömyys kahtdeks vikaks työpäiväks... Jee... Oisin mä ehkä halunnu sentää tehä työt loppuun... Ei mitää kyll mä odotinki jo loppuu

Mitä seuras lääkärissä... Loppu loma vähä pieleen. Miks? Koska uintikielto. Joo mulla oli jalassa väähän ongelmaa ja oli bakteeri tulehdus ja jalasta lähti ihoo. Eipä siitä sen enempää. kysykää kommenteissa lisää jos kiinnostaa tietää enemmän. Mulla on huomenna ihotautilääkärille aika ja aattelin sielläki kysyy siit.

Ripari:
Ripari alko siin aika pian töiden jälkeen. Oli kesän vika ripari. Eka ripari apurina :). Oli kivaaaaa. Riparilaiset oli kivoi ja mahtava isos porukka. Toivottavasti saadaan uusii isosii heistä koska luonne sopis kaikilla tosi hyvin!! Apurina olo oli raskasta, mutta just mulle sopivaa.

Koulun alku:
Koulu alko kans aikas hyvin. Oon kerranki mielelläni koulussa, kun siellä käsitellään mulle mielenkiintosii aiheita. Eli mitä? Lastenhoitoo! :) Ja hyvä luokka ja mahtavat opettajat ja iha hyvä kouluki joo... paitti ruokala.... niiiiiiiin pieni... mut ei voi mitää. kyll vuoden sitä kestää :)

Eipä mulla muuta tällä kertaa :) Kattellaa!
Kiitos & Kumarrus! Sofy <3